Matkakertomus Patagoniasta

Reissu Chilen eteläiseen kärkeen sujui loistavasti. Lähdettiin matkaan vajaa pariviikkoa sitten hollantilaisen Rimken kanssa. Ensimmäiset viisi päivää vietimme Torres del Paynessa vaeltaen. Valmistautuminen vaellukseen oli yllättäen jäänyt viime tinkaan ja jouduttiin vielä viimeisenä iltana kymmenen aikaan juosta ympäri Puerto Natalesia, pieni kaupunki puiston lähellä, etsimässä kaasua keittimeen yms. muuta pientä tarpeellista.

Saatiin kuitenkin kamat kasaan ja lauantaina aikaisen herätyksen ja parin tunnin bussimatkan jälkeen päästiin lopulta W:n alkuun. W on luonnonpuiston yleisin vaellusreitti, joka tekee W-mallin kahden laakson ja Gray-jaatikon kanssa. Ensimmäisenä päivän kiivettiin rinkat selässä ylös ensimmäiselle leiripaikalle, josta oli vielä noin tunnin nousu kivilouhikossa ylös kuuluisien (ainakin Chilessä) Torresien (kolme kivipatsaan mallista vuorta) juurelle. Tarkoituksena oli herätä seuraavana aamuna puoli kuudelta ja kiivetä ylös pimeässä ja katsomaan auringon nousua ja sen värjäämiä huippuja. Onneksi kiivettiin ylös myös varalta samana iltana, jolloin ilma oli kirkas ja päästiin näkemään mahtavat huiput, koska seuraavan aamun superaikainen herätys ja pimeässä kiipeäminen ei ollut kovin palkitsevaa. Huomasimme aamun valjetessa (olimme siinä vaiheessa jo kiivenneet ylös) huippujen olevat täysin pilvien peitossa, eikä auringon nousun väreistä ollut tietoakaan.

Päivä kirkastui hiukan myöhemmin ja jatkoimme alas laaksosta mielettömän ja kohti seuraavaa. Maisemat vaihtuivat kokonaan ja päivä vaellettiin turkoosien järvien rannoilla. Onnistuttiin myös bongaamaan pari kotkaa ja korppikotkaa. Vihreät vuoret ja turkoosit järvet olivat kuin jurrasic parkista ja pystyi helposti kuvittelemaan t-rexit ja muut dinosaurukset näihin maisemiin. Patagoniasta on vissiin löydettykin paljon dinojen fossiileita...

Kolmantena päivänä kiivettiin keskimmäiseen Vallee Francian, josta avautuivat mielettömät näkymät sekä vuorille ja jäätiköille että edellisen päivän vaellusreitin järvialueelle. Päivä oli aivan upea, mutta kun päästiin seuraavalle leirinta-alueella oltiin kävelty ja kiivetty yli kymmenen tuntia vain kahden lyhyen tauon kanssa ja melko väsyneitä retkeilijöitä. Vietettiin kuitenkin hauska ilta uusien kavereiden brittien Jamesin, Alexisin ja Markin sekä ranskalaisen Julienin kanssa.

Loput kaksi päivää käytettiin viimeiseen W:n sakaraan, Grey-jäätikkölle ja takaisin vaeltamiseen. Taaskin aivan uudet upeat maisemat ja mielettömän iso jäätikkö. Välillä tosin tuuli niin kovaa, että sai todella taistella päästäkseen eteenpäin.

Palattuamme Puerto Nataliesiin vietettiin torstai päivä vaelluksen rasituksista toipuen ja perjantaina tehtiin kunnon bussituristimatka Perito Moreno-jäätikölle Argentiinaan. Oli lisää upeita maisemia ja todella suuri jäätikkö. Viime viikonloppu vietettiin Punta Arenasissa, Magallhaesin salmen suulla Olgan vieraina.

Maanantaina kahdeltatoista laskeuduttiin Santiagon kentälle ja kahdelta alkoi estructura merkada turistican tunti (ei ole vielä täysin selvinnyt mikä on sisältö), johon piti mennä, koska en ollut edellisille kolmelle keralle ehtinyt. Joten ei todella ollut pehmeä paluu arkeen... Santiagossa on edelleen 20-30 astetta lämmintä, jota taas osaan hyvin arvostaa palattuani kylmemmästä etelästä.