Sunday, July 16, 2006

Edelleen jumissa Argentinassa



Viimeisten viikkojen reissaaminen ei ole sujunut kovinkaan sujuvasti. Olen edelleen jumissa Argentinasssa. Perjantaina lahdin Las Leñasista, koska lupailivat etta raja-asema Chileen, joka on ollut yli viikon suljettuna, saataisiin auki lauanataina. Perjanaitain Mendozaan meneavasa bussissa ei ollut tilaa, joten jain Malargueen, Leñasin viereiseen pikkukylaan yoksi ja lahdin lauantain aamubussilla viidelta kohti Mendozaa. Sanoivat rajan olevan auki ja sain lopulta lipun Santiagon bussiin. Luulin jo olevani voiton puolella, mutta bussi pysahtyi Uspallataan, rajan viereen, jossa odotettiin lahes kolme tuntia rajan avaamista. Mita ei ikina tapahtunut, joten bussi ajoi takas Mendozaan, jossa jonotettiin puolitoista tuntia lippujen palautusta. jeees... matkailu on mukavaa! Paivan saldo siis 16 tunnin bussissa istumisen ja odottelun jalkeen oli 400km etenemista. Tanaan luultavasti sama homma uudestaan. Kahdelta lahden taas yrittamaan...Onneksi repussa on pari uutta kirjaa ja sudoku -ristikoita :)

Viimeisen parin viikon aikana on kylla saanut kasvattaa karsivallisyytta. Rennon hengailun, raikkaan ilman ja itsemaaramani antibioottikuurin avulla oon kuitenkin vihdoin saanut viimeiset pari kuukautta kestaneen flunssan pois. Toivottavsti ei tuu heti takas Santiagon smogissa.
Koska Las Leñasin laskut jaivat puolitiehen taytyy sinne ehdottomasti palata. Loysin kampan, josta joutuu kylla maksamaa 70 Argentinan pesoa yo, joka on melkein 20 euroa. Todella suolainen hinta Argentinassa, mutta halvin mita koko keskuksesta loytyy. Myoskin hissiliput on ihan euroopan hinnoissa, joten hiihtaminen taalla on todellakin luksushuvia. Mun budjetoinnin mukaan korkeintaan kuukauden laskemiseen olisi rahaa, syoden pastaa ja tonnikalaa. Voi olla totutttelemista, kun oon viimeisten kuukausien reissailun aikana tottunut syomaan vaan ulkona. Taytyy vahan vahan budjetoida myos paivittaisia menoja, jos haluun tehda kaikki suunnittelemani reissut. Taitaa myos olla hiukan opintoainaa nostamatta....
Toivottavasti seuraavan kerran kirjoitan Chilesta ja koska tietokonekin on korjattu saan luutavasti lisattua kuvia blogiin ja flicriin.
Ja nyt bussiterminaaliin.. Chau!

0 Comments:

Post a Comment

<< Home