Melkein nelja viikkoa Monroviassa, ja vielakin tuntuu ettei ole ihan ehtinyt sulattamaan kaikkea. Maata rakennetaan hurjalla vauhdilla lahes olemattomalle pohjalle. Liberiassa ei juurikaan tuoteta mitaan, maaseudulla on omavaraismaataluotta, joka juuri ruokkii perheet, mutta suuri osa elintarvikkeista tuodaan ulkoaa. Uusi hallitus on ollut vallassa puolitoista vuotta ja he ovat joutuneet rakentamaan koko hallintokoneiston lahes tyhjasta. Maan infrastuktuuri on olematonta, korrupotio edelleen suuri ongelma ja ihmisten kouluttamattomuus vaikeuttaa kehitysta. Hallitus on presidentin nimittama ja suurin osa ministereista koulutettu ulkomailla. Paikallisvaaleilla valituista parlamentin jasenista vain noin puolet on lukutaitoisia. Joten ero hallituksen ja parlamentin valilla on suuri, eika presidentin puolueella ole enemmistoa parlamentissa. Tama kuvastaaa aika paljon koko maan tilannetta. Erot ovat suuret, hallitus on uudistusmielinen ja paljon tapahtuu kovalla vauhdilla ainakin ylimmalla tasolla. Se miten hyvin se kuvastaa kansan tahtoa jaa nahtavakai. On aivan uskomatonta nahda milla vauhdilla lakeja ja linjauksia tehdaan. Nyt alkaa hallituksella olla todella kovat paineet saada konreettista nayttoa, teita, kouluja ja terveyspalveluita. Ihmisilla on kovat odotukset parannuksista ja jos niita ei tapahdu on levottomuuksien riski aina olemassa.
Tyo on todella intensiivista ja paivat venyvat helposti reilu 12 tuntisiksi. Maailman Pankin politikkaan kuuluu olla ohjeistamatta liikaa ja tiputtaa uudet sekaan ja katsoa “pysyyko ne pinnalla”. Joten ensimmaiset viikot oon yrittanyt rapikoida. Nyt tuntuu etta alan hiukan hahmottaa missa mennaan, mutta edelleen on sata raporttia luettavien kansiossa. Pankin tyokulttuuri on jenkkihenkinen, ja suurimmalla osalla on tutkinto maailman huippu yliopistoista, joten Turun kauppiksen tutkinnon kanssa taytyy ansaita paikkansa. Rankkuudesta huolimatta tyo on todella mielenkiintoista ja tyoskennellaan paljon suoraan hallituksen kanssa, joten linkki paatoksen tekoon on todella lahella ja tuntuu etta saadaan jotain aikaiseksikin.
Vapaa-aikaa ei ole liikaa, eika aktiviteettitarjonta ole hurjaa. Monroviasta loytyy kuitenkin muutamia hyvia ravintolaoita ja yokerhoja. Tosin YK on asettanut tyontekijoillee ulkonaliikkumiskiellon arkisin 00-05 ja lauantaisin 02-05. Naiden noudattaminen ei kylla ole aina onnistunut…..
Kamppa on mukava ja meilla on ihana kotiapulainen Mary, jota ilman ei tallainen tyorytmi onnistuisi. Turvallisuustilanne ei ole loistava ja iltaisin liikkuminen on kaytannossa autoista muurien ja porttien taakse. Ollaan varmaankin ostamassa auto Rebeccan kanssa puoliksi, joka antaa hiukan lisaa itsenaisyytta. YK:n lasnaolon huomaa kaupungissa ja kaduilla saattaa tormata jopa valkoisiin panssarivaunuihin.
Pari viikkoa sitten oltiin kalastamassa libanonilaisten veneella avomerella. Aamupaiva oli todella upeaa aurinkoa, kunnes jouduttiin myrskyyn ja luotto Liberian meripelastukeseen ei ole hurja. Heilla kun ei ole veneita... Mutta selvittiin hyvin ilamnkin rantaan ja kuultiin paljon kalajuttuja satakiloisista tonnikaloista yms. Myrskyn takia meidan saalis jai heikoksi, mutta ensi kerralla tavoitteet on korkeammalla… Kalastuksen lisaksi sunnuntaiaktiviteetteihin kuuluu rannat. Hiukan Monrovian ulkopuolelta loytyy upeita palmurantoja ja taytyy viela kerran mainita etta ilmasto taalla on aivan upea. Yotapaivaa lampotila on 28-35 astetta, koskaan ei ole liian kylma eika kuuma.
Tullaan Rebeccan (ruotsalainen tyokaveri\kamppis) kanssa tosi hyvin toimeen ja toista selviamisessa on auttanut paljon et voi jakaa jonkun kanssa joka on samassa tilanteessa. Muutenkin on mukavaa jengia, tosin ikavan erottautuneet ekspatti- ja liberialasyhteisot. Turvallisuustilanteen takia paikallisiin tutustuminen on hiukan hankalaa. Muta ensi viikolla olen lahdossa koyhyyden vahentamisstrategian kirjoittamisprosessiin liittyen jarjestettaviiin maaseutukonsultaatiohin. Odotan innolla tutustumista Monrovian ulkopuoliseen elamaan, joka on kuulemma aivan eri maailma. Konsultaatioissa kuullaan eri kylien edustajia, ja peilataan suunniteltua strategiaa maaseudun tarpeisiin.
Yritan ehtia paivittaa blogia tasta lahin hiukan useammin
Koska unohdin mun kameran piuhan Suomeen on kuvien lisaaminen ollut hiukan ongelmallista. Koitan viikonlopun aikana saada Rebaccan kamerasta kuvia laitettua.

Ensivaikutelmia Monroviasta

Tassa jatkoa Lattareissa aloitettuun blogiini. Vuodessa olen siirtynyt ensin Ecuadorista Perun, Bolivian ja Argentinan kautta takaisin Suomeen viime joulukuussa ja nyt jalleen vaihtanut mannerta Afrikkaan, Liberiaan.

Viikko sitten perjantai-iltana laskeuduin Roberts Porttiin Liberian kansainvaliselle lentokentalle. Kenttä on pieni ja rapistunut rakennus, jonka pihalla lähimmä YKn koneita ja helikoptereita. Pääsin hyvin maahan ja kaikki kamat tuli perille. Maailman Pankin autokuski oli vastassa ja matkalla hotellliin sain esimakua tulevasta kotikaupungistani seuraavan kahden vuoden ajan. Ilmasto on ihanan trooppisen lammin ja luonto huikean vehreaa.

Monrovia on melko raunioina. Tiet, jotka on yksi maan suurimpia infrastuktuurin ongelmia, ovat lahes ajokelvottomia. Monroviasta ei loydy montaa sataa metria asvaltoituja teita ja hiekkatiet ovat taynna kuoppia ja vesilammikoita. Sadekauden aikana suuri osa maakunnista on taysin eristyksessa. Kaupunki yleisesti on raunioina. Sodan jaljet nakyvat ja YK-joukkojen lasnaolon todella huomaa katukuvassa. Tosin jalleenrakennus on alkanut ja kaupunki on taynna erinakoisia rakennustyomaita.

Reilussa viikossa olen saanut aika hyvin jarjestettya elamaa ja paassyt tutustumaan hiukan Monrovian sosiaalisiin ympyroihin, jotka expattien osalta ovat hyvinkin eksklusiiviset. Taalla on hurja maara kaikenlaisia kansalaisjarjestoja ja todella paljon lahetyssaarnaajia eri kirkoista. Jokaisella on omat missionsa, enka usko etta kenellakaan tassa maassa on oikein kokonaiskuvaa mita taalla tapahtuu.

Kasalaisjarjestoihmisten ja YK:n henkilokunnan lisaksi taalta loytyy erittain kirjava joukko erinakoisia yrittajia. Pelkastaan tullessa lentokoneessa tapasin mielenkiintoisia tyyppeja. Vieressä istuva nuori jätkätutki liberian viidakoita ja etsi kultaa ja kutsui minutvesihiihtämään heidän kanssaan, toisella puolella istui hollantilainennainen, jonka isä hoiti Taylorin (entinen hallitsija, nyt Haagissa syytettyna sotarikoksista) metsäbusineksiä ja on nyt Hollannissavankilassa ja sen vieressä jenkki nainen joka on naimissa Monrovianparhaimman hotellin pitäjän kanssa ja oli kertoi hotellin pitämisestäsota-aikana, kun paikalliset pojat nukkuivat hotellin alakerrassa kalashnikovien vieressa.
Toimistolla samaan aikaan aloitti ruotsalainen tytto, Rebecca. Todella mukava tyyppi ja muutettiin maanantaina kamppaan, joka on varmaan yli 200 neliota, melko uusi ja parvekkeelta voi ihailla auringonlaskua Atlantin ylla. Kunhan loydetaan hyva puseppa huonekaluja varten ja saadaan vahan sisustettua lisaa, saa kampasta tosi mukavan. Meilla on myos ylimaarainen makuuhuone vierailijoita varten…

Monrovia paivasaikaan on turvallinen, joskaan tietyille alueille ei voi menna. Iltaisin ja oisin ei periaatteessa voi ilman autoa kulkea mihinkaan ja kaikki asunnot ja toimistot on muurien ja piikkilanka-aitojen ymparoimia. Pankin toimistolla on talla hetkella liian vahan autoja, joten kulkeminen iltaisin ja viikonloppuisin vaatii hiukan jarjestelyja. Saattaa olla, jos ei saada lisaa autoja toimistolle, etta joudutaan ostamaan auto. Ottaen huomioon missa kunnossa tiet taalla ovat ja muutenkin liikenteen, en ole mitenkaan innoissani auton huoltamisesta yms.

Tyot vaikuttaa todella mielenkiintoisilta. Viime viikko meni aika pitkalti erilaisissa kokouksissa ja tutustuessa projekteihin. Maailman Pankin tyokulttuuriin kuuluu pitkat tyopaivat ja toimiston valot on paalla yomyohaan. Nyt alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan oma tyonkuva, johon paaasiassa kuuluu meidan projektien hallintaa seka osallistumista koyhyyden vahentamisstrategian tekooon. Uskomatonta nahda, kuinka koko hallinnon pohjaa luodaan melkein tyhjasta ja huikealla vauhdilla. Eilisessa kokouksessa minut esiteltiin presidentille, seka hallitukselle, joten yhteistyota tehdaan korkealla tasolla.

Melkein kahden viikon jalkeen, johon kuului paljon toita, hiukan juhlia, paljon kokousia, paljon uusia ihmisia, ruokamyrkytys, muutama tunti upealla rannalla (toivottavasti myos ensii viikonloppuna) ja paljon muuta, olen viela hiukan paasta poyralla, mutta positiivisella mielella tulevasta kahdesta vuodesta. Valokuvia koitan saada liitettya viikonloppuna.