Ensivaikutelmia Monroviasta

Tassa jatkoa Lattareissa aloitettuun blogiini. Vuodessa olen siirtynyt ensin Ecuadorista Perun, Bolivian ja Argentinan kautta takaisin Suomeen viime joulukuussa ja nyt jalleen vaihtanut mannerta Afrikkaan, Liberiaan.

Viikko sitten perjantai-iltana laskeuduin Roberts Porttiin Liberian kansainvaliselle lentokentalle. Kenttä on pieni ja rapistunut rakennus, jonka pihalla lähimmä YKn koneita ja helikoptereita. Pääsin hyvin maahan ja kaikki kamat tuli perille. Maailman Pankin autokuski oli vastassa ja matkalla hotellliin sain esimakua tulevasta kotikaupungistani seuraavan kahden vuoden ajan. Ilmasto on ihanan trooppisen lammin ja luonto huikean vehreaa.

Monrovia on melko raunioina. Tiet, jotka on yksi maan suurimpia infrastuktuurin ongelmia, ovat lahes ajokelvottomia. Monroviasta ei loydy montaa sataa metria asvaltoituja teita ja hiekkatiet ovat taynna kuoppia ja vesilammikoita. Sadekauden aikana suuri osa maakunnista on taysin eristyksessa. Kaupunki yleisesti on raunioina. Sodan jaljet nakyvat ja YK-joukkojen lasnaolon todella huomaa katukuvassa. Tosin jalleenrakennus on alkanut ja kaupunki on taynna erinakoisia rakennustyomaita.

Reilussa viikossa olen saanut aika hyvin jarjestettya elamaa ja paassyt tutustumaan hiukan Monrovian sosiaalisiin ympyroihin, jotka expattien osalta ovat hyvinkin eksklusiiviset. Taalla on hurja maara kaikenlaisia kansalaisjarjestoja ja todella paljon lahetyssaarnaajia eri kirkoista. Jokaisella on omat missionsa, enka usko etta kenellakaan tassa maassa on oikein kokonaiskuvaa mita taalla tapahtuu.

Kasalaisjarjestoihmisten ja YK:n henkilokunnan lisaksi taalta loytyy erittain kirjava joukko erinakoisia yrittajia. Pelkastaan tullessa lentokoneessa tapasin mielenkiintoisia tyyppeja. Vieressä istuva nuori jätkätutki liberian viidakoita ja etsi kultaa ja kutsui minutvesihiihtämään heidän kanssaan, toisella puolella istui hollantilainennainen, jonka isä hoiti Taylorin (entinen hallitsija, nyt Haagissa syytettyna sotarikoksista) metsäbusineksiä ja on nyt Hollannissavankilassa ja sen vieressä jenkki nainen joka on naimissa Monrovianparhaimman hotellin pitäjän kanssa ja oli kertoi hotellin pitämisestäsota-aikana, kun paikalliset pojat nukkuivat hotellin alakerrassa kalashnikovien vieressa.
Toimistolla samaan aikaan aloitti ruotsalainen tytto, Rebecca. Todella mukava tyyppi ja muutettiin maanantaina kamppaan, joka on varmaan yli 200 neliota, melko uusi ja parvekkeelta voi ihailla auringonlaskua Atlantin ylla. Kunhan loydetaan hyva puseppa huonekaluja varten ja saadaan vahan sisustettua lisaa, saa kampasta tosi mukavan. Meilla on myos ylimaarainen makuuhuone vierailijoita varten…

Monrovia paivasaikaan on turvallinen, joskaan tietyille alueille ei voi menna. Iltaisin ja oisin ei periaatteessa voi ilman autoa kulkea mihinkaan ja kaikki asunnot ja toimistot on muurien ja piikkilanka-aitojen ymparoimia. Pankin toimistolla on talla hetkella liian vahan autoja, joten kulkeminen iltaisin ja viikonloppuisin vaatii hiukan jarjestelyja. Saattaa olla, jos ei saada lisaa autoja toimistolle, etta joudutaan ostamaan auto. Ottaen huomioon missa kunnossa tiet taalla ovat ja muutenkin liikenteen, en ole mitenkaan innoissani auton huoltamisesta yms.

Tyot vaikuttaa todella mielenkiintoisilta. Viime viikko meni aika pitkalti erilaisissa kokouksissa ja tutustuessa projekteihin. Maailman Pankin tyokulttuuriin kuuluu pitkat tyopaivat ja toimiston valot on paalla yomyohaan. Nyt alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan oma tyonkuva, johon paaasiassa kuuluu meidan projektien hallintaa seka osallistumista koyhyyden vahentamisstrategian tekooon. Uskomatonta nahda, kuinka koko hallinnon pohjaa luodaan melkein tyhjasta ja huikealla vauhdilla. Eilisessa kokouksessa minut esiteltiin presidentille, seka hallitukselle, joten yhteistyota tehdaan korkealla tasolla.

Melkein kahden viikon jalkeen, johon kuului paljon toita, hiukan juhlia, paljon kokousia, paljon uusia ihmisia, ruokamyrkytys, muutama tunti upealla rannalla (toivottavasti myos ensii viikonloppuna) ja paljon muuta, olen viela hiukan paasta poyralla, mutta positiivisella mielella tulevasta kahdesta vuodesta. Valokuvia koitan saada liitettya viikonloppuna.